Kesä 2016, Pääkirjoitus

Pääkirjoitus (Kesä 2016)

Kesä  ja etenkin kesäloma on rentoutumisen ja rauhoittumisen aikaa hektisen lukuvuoden jälkeen ja seuraavaa odotellessa. Vaikka aurinko helliikkin Iso-Britanniaa harvemmin kuin toivoisimme, lienee kesässä kuitenkin lämpimiä päiviä tärkeämpää se, että jokainen saa tehdä asioita, joista nauttii. Monilla kesäloma täyttyykin helposti erilaisista matkoista ja muista aktiviteeteista, mutta kannattaa muistaa jättää aikaa myös levolle. Tämä koskee aikuisten lisäksi myös lapsia, sillä opiskelu on vähintään yhtä kovaa työtä kuin ”oikeat työt” – ellei jopa kovempaa. Mieli voi joutua koville, kun joka päivä pitäisi oppia uusia asioita, muistaa samalla aiemmin opitut asiat ja vielä ehtiä osallistua erilaisiin kerhoaktiviteetteihin.

Tylypahka AM:in kesäleirille olemmekin pyrkineet tarjoamaan oppilaille aktiviteetteja laidasta laitaan, mikä takaa mahdollisuuden osallistua itseään kiinnostavaan toimintaan, mutta toisaalta olemme jättäneet runsaasti tilaa myös vapaa-ajalle: sellaiselle ajalle, jolloin oppilaat voivat itse keksiä jotakin tekemistä. Se voi olla vaikka urheilua tai lukemista tai miksei vaikkapa myös pelkkää oleilua laiturin nokassa veden liplatusta kuunnelleen.

Tämänkertaiseta lehdestä löytyy tekemistä ja lukemista laidasta laitaan. Jos musiikki kiinnostaa, voit vaikkapa testata mikä soitin sinulle sopisi. Tai sitten voit pyöräyttää itsellesi helpon ja herkullisen persikkasmoothien tai suunnitella seuraavaa luutaostostasi. Tarpeekseen lomailusta saaneet voivat toki myös valmistautua jo tulevaan lukuvuoteen itsensäkehittämisen merkeissä lukemalla opiskeluvinkit syksyyn.

Hyvää ja rentouttavaa loppukesää kaikille lukijoillemme!

Jesse Caine, Mercuryn päätoimittaja

 

Post a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*