Luukku 21

Tämän luukun teille tarjoaa ainoa ja alkuperäinen Luihulehti.

Luihulehti | Luihuisten epävirallinen lehti

Jo vuonna 2012 perustettu Luihulehti on koulun kahdesta tupajulkaisusta se laadukkaampi. Arvostettuun lehteen ovat kynäilleet muun muassa Luihuisen entiset huispauskapteenit Darian Bringham ja Ciarán O’Dwyer. Lukijoiden huolia on ratkonut myös mysteerikirjoittaja Bilko Vuggora, joka tunnetaan parhaiten palstastaan Bilko pelastaa. Kirjoittajapulan vuoksi Luihulehti on ollut pitkään tauolla, joten ethän unohda poiketa toimituksessa juttuideoinesi! Voimme jalostaa timantinkoviksi uutisaiheiksi jopa ne aiheet, jotka kehnoudessaan kävisivät lähinnä Rohkurepostaasiin.


Millainen joulu sinua odottaa?

luihuluukku_pienempi

3 thoughts on “Luukku 21

  1. Anthony Underwood

    Sain tulokseksi ”Suorittaja”, mutta en yhtään ymmärrä, minkä takia. Olen tietysti hoitanut joululoman läksyni valmiiksi jo aikaa sitten, kuten myös kaikki jouluvalmistelut, joten niihin ei enää tarvitse käyttää aikaa loman alkaessa. Sen sijaan ajattelin kyllä itse asiassa lukea jo etukäteen kevätlukukauden oppiaineita ja ilmeisesti S.U.P.E.R. -kokeisiin valmistautumisen aloittaminenkaan ei olisi pahitteeksi, vaikka niihin onkin aikaa vielä puolisentoista vuotta.

    • Lucas Mac Fhionnlaigh

      Voi Underwood sentään, sinun suustasi kuullaan varmaan ennemmin sanat ”Mitä, menikö nuoruuteni jo?”

      • Anthony Underwood

        Mene pois, Fhionnlaigh. Tämä on Luihuisten luukku.

Comments are closed.