Tämän luukun teille tarjoaa mystinen Aaron Dostilow!

Aaron Dostilow | ????? | Luihulehti ???

Aaron Dostilow on Luihulehden toimittaja, joka tuli tunnetuksi viime vuoden naispaneelista. Tänä vuonna tämä naisasioiden ekspertti on pysynyt syrjemmällä kirjoittamassa romanttisia jatkotarinoita. Valitettavasti Dostilow on viettänyt liikaa aikaa hömppäelokuvien parissa ja on mieltynyt vanhoihin ja kuluneisiin kliseisiin. Joulun kunniaksi Luihulehti jakaa yhden näytelmäkäsikirjoituksen Aaron Dostilow’n pöytälaatikosta.

Luihulehden draamateatteri esittää: ”En jaksa ajatella, laitan jotain elokuvareploja!”

Olipa kerran kaksi ystävystä, Valentin Rautatikku ja Alice Alarisu. He olivat tunteneet toisensa lapsuudesta saakka, ja pitivät toisiaan hyvinä ystävinä – tai ainakin Alice piti. Valentin oli hiljattain huomannut elättelevänsä romanttisia tunteita Alicea kohtaan. Viime aikoina Alicella oli kuitenkin ollut säpinää Damian-nimisen miehen kanssa. Valentin ei tahtonut myöntää sitä, mutta hän oli mustasukkainen.

Eräänä päivänä Valentin pistäytyy Alicen työpaikalla pyytääkseen tätä kahville, vaikka tietää, että Alicella on illalla treffit Damianin kanssa.

<Valentin> *avaa oven*
<Alice> *on jo päässyt vauhtiin ensimmäisen paperin kanssa (ja nimenomaan vauhtiin, sillä raapustaa siihen tekstiä melko raivoisasti), kun ovi yhtäkkiä riuhtaistaan auki*
<Alice> *nostaa katseensa äkisti ylös paperista, sillä ei odottanut ketään*
<Alice> Hei
<Valentin> ….moi
<Valentin> Alice…. *astuu askeleen lähemmäs, mutta epäröi*
<Valentin> Onko… onko sinulla ilta… vapaana?
<Alice> *yllättyy hiukan kysymystä*
<Alice> Öh… tuota…
<Alice> *yllättyy ehkä vähän liikaakin, koska aivot eivät toimi*
<Alice> …tavallaan?
<Alice> Tarkoitan…
<Alice> *katsoo Valentinia ja puristaa kädessään olevaa sulkakynää, joka varmaan kohta tiputtaa mustetta paperille*
<Alice> …minulla on töitä.
<Alice> …minulla on ollut kiire.
<Valentin> *alkaa näyttää vähän loukkaantuneelta*
<Valentin> *jos tiesin 100% varmasti, että Alice kieltäytyy, miksi olen näin pettynyt?*
<Valentin> Jos….. jos olisin ollut Damian, olisit varmaan sanonut kyllä?
<Alice> …miksi sinä olet tuollainen *mutisee*
<Valentin> *katsoo Alicea*
<Valentin> *kävelee huoneen reunaa kirjahyllylle ja katsoo sitä mieluummin kuin Alicea*
<Alice> …mitä sinä teet?
<Valentin> *ei vastaa kysymykseen, koska löytää hyvän paperipinon*
<Valentin> *ja heittää sen ilmaan*
<Alice> *pudottaa sulkakynän pöydälle ja pomppaa ylös tuolilta* Mitä sinä teet?! Lopeta!
<Valentin> *kääntyy Aliceen päin* ….ai mitä teen?
<Valentin> Aiheutan kohtauksen. *katsoo, kuinka loput paperit tippuvat lattialle*
<Alice> *ilme muuttuu vieläkin vihaisemmaksi* Ulos *ilmoittaa käskevään sävyyn*
<Valentin> …jotta voisit viettää illan rakkaiden papereidesi kanssa?
<Valentin> *voisi viskoa vähän lisää tavaraa, joten tarttuu seuraavaan kirjaan*
<Alice> *on nyt jo hiukan järkyttynytkin, mutta yrittää olla näyttämättä sitä kasvoillaan* Lopeta tuo!
<Valentin> *saatuaan vähän tavaraa alas tuntee olonsa vähän paremmaksi* …en taida.
<Alice> Mikä sinua vaivaa?! *tekee mieli läimäyttää Valentinia, mutta ei tee sitä… ainakaan vielä!*
<Valentin> Ai minua? Sinua tässä joku vaivaa!
<Alice> Minua?! MINÄ en paisko tavaroita!
<Alice> *tekee kyllä tosi paljon mieli läimäyttää Valentinia*
<Valentin> *ottaa uuden kirjan ja paiskaa sen lattiaan*
<Alice> *tarttuu kiinni Valentinin ranteeseen, kun tämä on paiskannut taas yhden kirjan lattiaan* Sanoin, että LOPETA SE! *korottaa ääntään*
<Valentin> …miksi sinun pitää olla niin vaikea. *mutinaa*
<Alice> *puree huultaan*
<Valentin> Oli hauskaa luulla, että oppisin tuntemaan sinut, Alarisu. *toteaa vähän lopulliseen sävyyn*
<Alice> *alahuuli värähtää hieman ja höllentää hiukan otettaan Valentinin ranteesta*
<Valentin> *puree kovaa huultaan, koska on niin vihainen, että tekisi mieli itkeä*
<Alice> *puree huultaan, koska on niin surullinen, että tekisi mieli itkeä*
<Alice> …ehkä niin on parempi *vastaa lopulta hiljaa*
<Valentin> *näyttää loukatulta*
<Valentin> *kävelee muutamalla askeleella Alicen ohi*
<Alice> *ei pysty enää pidättelemään kyyneleitään, kun Valentin kävelee ohi*
<Alice> *eikä edes tiedä, ovatko ne vihan vai surun vai minkä kyyneliä*
<Alice> *koska on tällä hetkellä myös erittäin raivoissaan Valentinille, koska tämä pistää yhtäkkiä kaiken HÄNEN syykseen*
<Valentin> *empii niin, että hidastaa askeliaan, muttei tiedä, mitä tehdä*
<Valentin> *lähtee ovelle ja harppaa ovesta käytävään*

Seuraavana iltana Valentin törmää kirjastossa Aliceen. Valentin tietää, että Alice on ollut treffeillä Damianin kanssa, mutta katuu aiemmin aiheuttamaansa kohtausta.

<Valentin> *huomaa Alicen ja näyttää vähän aikaa hämmentyneeltä*
<Alice> *kääntyy ovelle päin ja näkee Valentinin*
<Valentin> *tervehtii ja astuu peremmälle*
<Alice> …h-hei
<Valentin> *kävelee peremmälle huoneeseen*
<Alice> *aika jäätävä hiljaisuus*
<Valentin> ….en odottanut törmääväni sinuun täällä. *toteaa lopulta kiusalliselta tuntuvan hiljaisuuden takia*
<Valentin> Mitä…. miten sinulla menee? *kysyy perään, koska tuntee pakottavaa tarvetta puhua*
<Alice> *nyyhkäisee* Minä… *ei ole oikein varma, miten selittäisi asian*
<Alice> Damian… *yrittää aloittaa, mutta lauseen loppu katoaa niiskaukseen*
<Valentin> Mitä hän… teki? *feilaa surkeasti yrittäessään peittää ärtymyksen, sillä on jo kehitellyt tuhat skenaariota mitä kaikkia törkeyksiä Damian olisi voinut tehdä*
<Alice> Hän… hän… hän löysi sieltä jonkun tytön *nostaa viimeisen lauseen kohdalla käsivartensa silmiensa peitoksi ja laskee katseensa takaisin lattiaan, kun kyyneleet alkavat virrata kunnolla*
<Valentin> *puree huultaan*
<Valentin> ….sen itserakkaan nilkin pitäisi pyytää anteeksi. *mutisee*
<Alice> En koskaan… koskaan… en vain… en ollut koskaan nähnyt häntä… jonkun toisen kanssa *niiskuttaa taas jotain selitystä käytökselleen*
<Valentin> Olet…. *vetää henkeä* ….varmasti sata kertaa parempi kuin se tyttö.
<Valentin> …..minä…. älä vain syytä itseäsi, okei? Se ei ole…. sinun vikasi. Mikään siitä.
<Valentin> Damian ei tunne sinua.
<Alice> Minä… Aina… Ajattelin, että… että… Sinä… *yrittää selittää itkunsa lomasta, mutta siitä ei oikein tule mitään*
<Valentin> *kietoo kätensä vähän epäröiden Alicen ympärille*
<Valentin> Jos….. jos on jotain mitä voin tehdä….
<Alice> *niiskaisee vähän, mutta nostaa vähän päätään niin, että voi katsella eteensä*
<Valentin> ….jos voin jotenkin…. auttaa niin… kerro. *saa takellellen lauseensa loppuun*
<Alice> …en… en… *yrittää saada sanottua asiansa, mutta se on niin surullinen, että itkukohtaus uhkaa*
<Alice> En usko, että kukaan voi *kuiskaa lopulta ja alkaa taas nyyhkyttää*
<Alice> *tarrautuu Valentinin villapaitaan kuin hukkuva*
<Valentin> *silittää vähän Alicen selkää ja miettii, pitäisikö vielä sanoa jotain*
<Alice> *on kietonut kätensä Valentinin kaulan ympärille ja nyyhkyttää edelleen*
<Alice> Minä… Minun ei olisi pitänyt… En…
<Alice> ….anteeksi
<Valentin> *puree huultaan*
<Alice> *nyyhkäisee* Olisin voinut valita toisinkin
<Alice> Ja… Olisin voinut…
<Alice> Sanoin itselleni, että…
<Alice> En olisi saanut….
<Alice> …olen pahoillani…. *nyyh nyyh*
<Alice> Mutta ehkä se vain myötäilee rakkauden tavallista jakaantumista maailmassa
<Valentin> Jos sinulla on aina vaikeaa, olen aina paikalla.
<Valentin> Tulisitko kanssani….? *kysyy lopulta vähän hengästyneen kuuloisena*
<Alice> *sydän hakkaa heti ihan liian kovaa*
<Alice> *pidättää hengitystään*
<Alice> *rakkaudentunnustus?*
<Alice> *rakkaudentunnustus?!*
<Alice> *typerä, vilkas mielikuvitus!*

Valitettavasti kissa söi lopun käsikirjoituksen, joten joudutte keksimään lopputarinan itse. Luihulehti muistuttaa, että tarinalla ei ole minkäänlaista yhteyttä todellisuuteen.