Luukku 25

Tämän luukun teille tarjoaa Pasityyhtynen!

Pasityyhtynen | Pöllö | Pöllömpi | Pöllöin

Pasi syntyi eräänä synkkänä ja myrskyisenä yönä ja päätyi Tylypahka AM:in maskotiksi armon vuonna 2016. Siitä asti Pasin elämä on ollut rankkaa. Pasi on jo tänä lyhyenä aikana keitetty monessa liemessä, ja kuka tietää, mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan. Pasi on odottanutkin joulua pelonsekaisella innolla.


No onkos tullu kesä nyt talven keskelle

Pasi viihtyi elokuussa 2016 mökkeilymiitissä, jossa pääsi harrastamaan monenlaisia kesäisiä aktiviteetteja, kuten esimerkiksi maalitauluna olemista, paistettavana olemista, mölkkynä olemista ja niskatukena olemista. Parhaiten Pasin mieleen jäi kuitenkin mukavan kesäinen, Tylypahka AM:in kesäleiristä kertonut tarina. Kyseessä oli miitissä täytetty adjektiivitarina, eli tarinasta puuttuivat alunperin kaikki lihavoidut adjektiivit. Tarina kirjoitettiin valmiiksi siten, että tarinan kulkua ennalta tietämättömät saivat luetella adjektiiveja, joilla nämä tarinan aukot sitten täydennettiin. Ja tässä on taidokas lopputulos! Nauttikaa!

Ikävä vieras

Sienekäs Tylypahka AM järjesti menneenä masentavana kesänä karvaisen kesäleirin. Lihaksikas rehtori Chino oli haalinut rahat leiriä varten kasaan limaisin keinoin ja komea Taikaministeriö oli imelästi lainannut leirikäyttöön omaa ällöttävää leirikeskustaan.

Kesäleirillä äänekkäät oppilaat joutuivat suorittamaan ruipeloita tehtäviä mainiosta viikosta toiseen. Leirin valvojiksi määrättyjä kireää Ciarán O’Dwyeria ja laiskaa Klaus Schneideria ei kuitenkaan oppilaiden valvominen olisi voinut vähempää kiinnostaa, joten sekopäiset leiriläiset saivat olla usein oman onnensa nojassa.

Eräänä turhauttavana päivänä leirialueen rannalle ilmestyi tyhmä purjevene, jonka kyydissä oli ilkeä Darian Bringham, joka oli tullut tapaamaan ihanaa ystäväänsä Ciaránia (ja tietysti lemmittyään, maukasta Anthony Underwoodia). Darian järkyttyi leirikeskuksen pelottavuutta ja lähti peikkomaisesti uiden takaisin mantereelle.

Haiseva professori Vincent Coates olisi varmasti suuttunut Darianin vierailusta, ellei hänellä olisi ollut liian kiire antaa jälki-istuntoa ihmeelliselle Tristan Grimesille ja lipevälle Lucas Mac Fhinnlaigh’lle, jotka olivat kaivaneet leirikeskuksen säkenöivän pihamaan täyteen ruokaisia sontapommeja.

Myöskään pehmeä Abigail Cheshire ei ehtinyt noteerata Darianin kovaa visiittiä, sillä hän ja joustava Aimee Russell olivat värikkäällä ensiaputunnilla syventyneet laastarien käytön synkkiin salaisuuksiin. Naiivit osallistujat pysyttelivät etäällä, etteivät vain joutuisi osallisiksi pessimistiseen keskusteluun.

Paikalta kuitenkin puuttui kokonaan kaksi Luihuisen taitavan tuvan hikistä oppilasta: kuuma Atlas Ironwood ja uninen Anthony Underwood. He olivat paenneet viileään majakkaan angstaamaan ja itkemään pieniä elämiään. Valtavan Anthonyn epäonneksi tämä tarkoitti sitä, että hän ei ehtinyt nähdä vilaustakaan muodottomasta Darianista.

Näin Darianin muodokas mutta söpö vierailu Tylypahka AM:in hirvittävällä kesäleirillä jäi kaikilta huomiotta. Tarkkasilmäisimmät ja humalaisimmat leiriläiset olisivat kuitenkin saattaneet huomata seuraavan päivän murhanhimoisessa lehdessä uutisen mereltä pelastetusta happamasta muotisuunnittelijasta.

THE END

2 thoughts on “Luukku 25

  1. A. Wood

    M-miten niin kuuma???!!!!! Onneksi kesäleirillä ei tapahtunut mitään tällaista!
    ….ja maukas? Olen varma, että ennemminkin sitkeä.

  2. A. Wood

    No niinpä! Minusta tässä kyllä uninen ja kuuma olisi pitänyt olla ihan toisinpäin! Ja miksei kukaan kertonut minulle Darianin vierailusta?!

Comments are closed.