Palkinnot 2021-2022

17 heinä

Lukuvuoden päättäjäisten yhteydessä olemme jakaneet perinteisesti melkoisen liudan erilaisia palkintoja. Tämä lukuvuosi ei ollut poikkeus! Osa palkinnoista perustuu ansaittuihin tupa- tai roolipelipisteisiin, osasta on äänestetty ja osa taas on yksittäisten pelaajien ehdottamia. Osa on in-game- ja osa off-game-palkintoja. Osa ihan vakavasti otettuja kunnianosoituksia aktiivisille pelaajille ja hahmoille ja osa taas ehkäpä hieman humoristisempaan sävyyn myönnettyjä. Etenkin loppupään erikoispalkinnot ovat enimmäkseen jälkimmäisiä, joten ei kannata välttämättä ottaa niitä kauhean vakavasti. Onnittelut joka tapauksessa kaikille palkintoja saaneille palkinnon luonteesta riippumatta! Virallinen palkintopostaus löytyy myös foorumilta täältä.

Palkinnot


Tupapistepalkinnot

Nämä palkinnot perustuvat puhtaasti pelaajien ansaitsemiin tupapistemääriin, ja voidaan siten myöntää vain pelaajille, jotka pelaavat vähintään yhtä oppilashahmoa.

Taikasauva-palkinnot

Taikasauva-palkinnot palkitaan lukuvuoden aikana eniten tupapisteitä ansainneille pelaajille.

Kultainen Taikasauva: José Da Silva (403 pistettä)
Hopeinen Taikasauva: Sophie Fortune (376 pistettä)
Pronssinen Taikasauva: Colin Quill (368 pistettä)

Tupakohtaiset pistepalkinnot

Tupakohtaiset palkinnot ovat tupansa sisältä eniten tupapisteitä ansainneille oppilaille.

Vuoden Korpinkynsi: José Da Silva (403 pistettä)
Vuoden Luihuinen: Gaëlle Lefebvre (196 pistettä)
Vuoden Puuskupuh: Sophie Fortune (376 pistettä)
Vuoden Rohkelikko: Tiffany miracle (332 pistettä)

Muut pistepalkinnot

Arjen sankari (100-199 tupapistettä keränneille)
Alexander Barnett (106 pistettä)
Lucas Lundbserg (107 pistettä)
Cordelia Norrington (145 pistettä)
Gaëlle Lefebvre (196 pistettä)

Ahkera puurtaja (200-399 tupapistettä keränneille)
Nigel Barnes (280 pistettä)
Tiffany Miracle (332 pistettä)
Henry Fitzgerald (340 pistettä)
Colin Quill (368 pistettä)
Sophie Fortune (376 pistettä)

Sulka hattuun (400-599 tupapistettä keränneille)
José Da Silva (403 pistettä)


Äänestetyt palkinnot

Näitä palkintoja koulun jäsenet saivat itse äänestää kevään aikana. Äänestyksessä sai vapaaehtoisesti antaa myös perusteluja antamilleen äänille.

Vuoden opettaja

Vuoden opettajan tittelin saanutta opettajaa kuvailtiin seuraavasti:

”Hauska hahmo! Näkee oppitunteihin vaivaa.”

“Asialleen omistautunut opettaja, jonka kurssit ovat aina huolella suunniteltuja ja kiinnostavia.”

“Ainoa, joka on saanut edes jotain aikaiseksi oppituntien eteen.”

“Pian (toivottavasti) eläköityvä alkoholistiressukka ansaitsee tunnustusta Taikahistorian lähteet -kurssistaan.”

Palkinnon sai professori Archibald McGregor!

Ääniä sai myös professori Rosalie Carrow.

Vuoden henkilökuntalainen

Vuoden henkilökuntalaisen tittelin saajaa kuvailtiin seuraavasti:

”Aina auttamassa!”

“Uhraa sen vähäisenkin vapaa-ajan oppilaiden pelastamiseen.”

“Jokainen koulu tarvitsee yhden edes vielä hiukan järjissään olevan henkilökunnan jäsenen!”

Palkinnon sai parantaja ja koulukuraattori Veronica Dahl!

Ääniä sai myös Jarmo Jättiläiskalmari.

Vuoden oppilas

Vuoden oppilaaksi äänestettyä kuvailtiin seuraavasti:

“Monessa mukana ja aina yhtä iloisena tuottamassa harmaita hiuksia koulutovereilleen <3”

“Tällainen koulutyttö saisi oikeassa elämässä kyseisiä palkintoja. ”

“Aiheuttanut mukavasti tapahtumia vuoden aikana.”

“Hahmo itse olisi pettynyt, jos tämmöinen palkinto jäisi saamatta. Luultavammin hän olisi tehnyt suunnitelman siitä, että miten hän saa palkinnon parhaiten.”

Palkinnon sai Harriet Jones Luihuisesta!

Ääniä saivat myös Henry Fitzgerald, Vivianna West, Grace West, Rigel Turner, Colin Quill, Felix Briggs ja Gaëlle Lefebvre.

Vuoden tulokas

Vuoden tulokas äänestetään edellisen lukuvuoden jälkeen AM:iin liittyneistä pelaajista. Tämän vuoden voittajaa kuvailtiin seuraavasti:

”Aktiivinen uusi tulokas, joiden hahmot ovat mukavasti solahtaneet draaman keskelle. ”

“Kivasti chatissa ja peleissä näkynyt niin in-game kuin off-gamekin :D Tervetuloa <3”

“Ihanaa, että saimme AM:iin uuden aktiivisen pelaajan! Juttelu pelien ulkopuolella on myös mukavaa :)”

“’Uudeksi tulokkaaksi’ ehtinyt tehdä jo varsin pitkän uran AM:issa, mutta ansaitsee silti ehdottomasti palkinnon!”

“Aktiivinen, hauska ja huumorintajuinen pelaaja, jolla on myös kiinnostavia hahmoja.”

Palkinnon sai Cordelia Norrington!

Ääniä saivat myös Olivia Jackson ja Seraphina Boot.

Vuoden uusi hahmo

Vuoden uusi hahmo äänestetään kaikista edellisen lukuvuoden aikana AM:iin hyväksytyistä uusista hahmoista. Tänä vuonna palkinnon jakavat kaksi uutta hahmoa, joita kuvailtiin seuraavasti:

Ehdokas 1

”Silloin tällöin hän tuppaa olemaan dramaattinen, mikä on melko hauskaa :D”

“Hän on hauska.”

“Pikkuvanha pikkutyttö, joka osaa olla sekä rakastettava että rasittava.”

“Hänen kehityksensä iloisesta pikkutytöstä kiukuttelevaksi teiniksi on ollut jännää seurattavaa. Ruudun takana odotetaan, mitä tapahtuu kiukkuteinin jälkeen!”

Ehdokas 2

”Aiheuttanut monet naurut!”

“Monitahoinen hahmo, joka on tuonut vipinää ja vilskettä lukuvuoteen!”

“Osaa kietoa tyttöjä pikkurillinsä ympärille taitavasti.”

“Hän nyt vaan on sitä timanttisinta korpparia.”

Palkinnon saivat tasaäänin Grace West Luihuisesta ja Rigel Turner Korpinkynnestä!

Lisäksi palkittiin kunniamaininnalla seuraavat niin ikään paljon ääniä keränneet uudet hahmot:

  • Ruth Levi
    • ”Isoegoinen teinityttö vaikuttaa siltä, että olisi ollut koululla jo pidempäänkin.”
    • ”Sopii hyvin mihin tahansa peliporukkaan!”
    • ”Hyvä haastaja Westille!”
  • Nigel Barnes
    • ”Hän on sympaattinen ja tulee olemaan hauska seurata, mihin suuntaan hahmo kehittyy.”
    • ”Pieni söpö 11-vuotias poikaparka selviytyi hienosti lumisodasta vanhempien oppilaiden kanssa.”
    • ”Osaisinpa kaivaa tunneleita kuten hän.”

Ääniä saivat myös Felix Briggs, Cordelia Norrington, Stella Gibbs, John Orion, Timothy Morgan ja Walter Morgan.

Kekseliäs Kotka

Tätä erinomaisesti tupansa arvoja edustavaa oppilasta kuvailtiin seuraavasti:

”Tarpeeksi älykäs pysyäkseen nykyään erossa muiden draamoista.”

”Tarpeeksi älykäs selvittääkseen myös omat draamansa.”

“Hän osaa salakavalasti urkkia tietoa korpparikaaosta varten.”

Tittelin sai José Da Silva!

Ääniä saivat myös Edmund Selwyn ja Rigel Turner.

Kiero Käärme

Tätä erinomaisesti tupansa arvoja edustavaa oppilasta kuvailtiin seuraavasti:

”Kaikkien vihaama ja rakastama, kunnon Luihuinen siis.”

“Harvinaisen epäkierossa Luihuisporukassa ehdottomasti kieroin.”

“Tykkää sekoittaa pakkaa ja aiheuttaa ongelmia.”

“Osaa olla hankala halutessaan.”

“Aika kieroa kapuamista rikkauksia kohti.”

Tittelin sai Vivianna West!

Ääniä saivat myös Amir al-Ayadi, Grace West ja Myles Stanson.

Mukava Mäyrä

Tätä erinomaisesti tupansa arvoja edustavaa oppilasta kuvailtiin seuraavasti:

”Hän on ystävällinen kaikille ja super sympaattinen!”

“Sydämet ja karkkikaupat valloittava hurmaava pikkupuusku.”

“Loistava pikkupuusku, jonka Minecraft-innostus on suorastaan tarttuvaa! ”

“Ikävää, että tunneli ei tullut lipunryöstössä valmiiksi. :( Pikkumäyrä olisi varmasti sopinut tunneliin!”

Tittelin sai Nigel Barnes!

Ääniä saivat myös Cordelia Norrington, John Orion ja Sophie Fortune.

Letkeä Leijona

Näitä kahta erinomaisesti tupansa arvoja edustavaa oppilasta kuvailtiin seuraavasti:

Ehdokas 1

”Letkeä tämä kaveri on vain silloin, kun pitäisi livahtaa pois hankalista tilanteista, mutta letkeyttä kai sekin!”

“Letkeäksi häntä tuskin voi sanoa, mutta hänestä löytyy jotakin perin rohkelikkomaisen ritarillista. Kuten keskiajalta peräisin oleva ajatusmaailma.”

“Letkeys on tästä pojasta vähän vaikeasti löydettävä ominaisuus, mutta vaatii leijonan rohkeutta yrittää seurustella Westin kanssa, ja kestää samalla Harrietia siskona.”

Ehdokas 2

”Timothy on kaikkien kaveri!”

“Sopivan yllytyshullu rohkelikoksi”

“Suorasanainen mutta ystävällinen!”

Tittelin saivat Armstrong Jones ja Timothy Morgan!

Ääniä saivat myös Felix Briggs ja Ruth Levi.


Roolipelipalkinnot

Roolipelipalkinnot myönnetään erityisesti roolipelaamisen saralla aktiivisille pelaajille, ja ne palkitaan lukuvuoden aikana kerättyjen roolipelipisteiden perusteella. Roolipelipisteitä saa kaikista foorumilla pelatuista roolipeleistä, foorumille ja aikajanalle ilmoitetuista chatpeleistä sekä esimerkiksi roolipelihaasteista.

Vuoden roolipelaaja: Tiffany Miracle (332 pistettä)
Ensimmäinen kunniamaininta: Sophie Fortune (301 pistettä)
Toinen kunniamaininta: Nigel Barnes (280 pistettä)

Lisäksi kerättyihin roolipelipisteisiin perustuen jaetaan myös seuraavat palkinnot:

Kokeilee siipiään (1-20 roolipelipistettä keränneille)
Gabriel Rover (10 pistettä)
Olivia Jackson (20 pistettä)

”Ja sit tää sanoi, että…” (21-50 roolipelipistettä keränneille)
Samuel Selwyn (40 pistettä)
Darkli Natty (45 pistettä)

Ahkera kynäilijä (51-100 roolipelipistettä keränneille)
Edmund Selwyn (72 pistettä)
Lucas Lundberg (92 pistettä)

Kirjoittaa näppäimistö sauhuten (101-150 roolipelipistettä keränneille)
Alexander Barnett (106 pistettä)
Cordelia Norrington (145 pistettä)

”No jos vielä yksi peli” (151-200 roolipelipistettä keränneille)
Gaëlle Lefebvre (166 pistettä)

Sormet kramppaavat (201-300 roolipelipistettä keränneille)
Colin Quill (243 pistettä)
Henry Fitzgerald (260 pistettä)
José Da Silva (268 pistettä)
Nigel Barnes (280 pistettä)

Tylypahkan Shakespeare (301-500 roolipelipistettä keränneille)
Sophie Fortune (301 pistettä)
Tiffany Miracle (332 pistettä)


Miittaaja 2021-2022 -kunniamaininta

Kunniamaininta myönnettiin kaikille lukuvuoden (ja edellisen kesän) aikana miittiehin osallistuneille.

  • Alexander Barnett
  • Arabelle Fairnley
  • Archibald McGregor
  • Arianna Lynwell
  • Aurelia Jackson
  • Darian Bringham
  • Edmund Selwyn
  • Emrick Van Evereck
  • Gabriel Rover
  • Gaëlle Lefebvre
  • Jesse Caine
  • José Da Silva
  • Samuel Selwyn

Erityispalkinnot

  • Archibald McGregorilta jokaiselle Taikuuden historian lähteet I -kurssille osallistuneelle opaskirja Oppimispäiväkirja osaamattomille – 101 ohjetta oppimispäiväkirjan laatimiseen.
  • Professori Rosalie Carrow’lta Harriet Jonesille kirja Tiivistystä tiivijuurella – Opas tiiviiseen esseekirjoitukseen, jotta esseet lyhenisivät edes hieman.
  • Korpparikaaokselta Armstrong Jonesille, Austin di Angelolle, Gabriel Roverille, Myles Stansonille, Timothy Morganille ja Travis Stansonille uudet, vahvistetut muoviset selkärangat, jotka eivät taivu, koska kyseiset henkilöt kaipaavat kipeästi vahvempaa selkärankaa, joka ei taivu jokaisessa tilanteessa.
  • Korpparikaaokselta Harriet Jonesille megafoni, jotta kuulisimme hänen elämänmenonsa paremmin.
  • Luihuisen huispausjoukkueelta koko Puuskupuhin huispausjoukkueelle paksu opas tyypin 2 diabeteksestä, sen syntymekanismeista ja hoidosta sekä viesti “Vaikka vaahtokarkeilla voi voittaa huispausmestaruuden, ei se ole pidemmän päälle kannattavaa.”
  • Rohkelikon huispausjoukkueelta Luihuisen huispausjoukkueelle sieppi, jotta ette unohda, miltä se näyttää.
  • Henry Fitzgeraldilta Stella Gibbsille suklaalevy ja yhteiseltä Tylyahon “keikalta” otettu valokuva, jonka kääntöpuolelle on raapustettu kiitokset keikasta.
  • Harriet Jonesilta Travis Stansonille rakkauskirjeitä jokaiseksi kesäloman päiväksi (paitsi leirin ajaksi) sekä toinen paketti, josta löytyy kirja suurista huispaajista sekä pussillinen lakritsia.
  • Rémi LaRuelta Grace Westille DVD-tallenne hänen japanilaisen poikabändinsä keikasta.
  • Rémi LaRuelta Felix Briggsille ja Walter Morganille nimikirjoituksella varustetut DVD-tallenteet hänen japanilaisen poikabändinsä keikasta.
  • Harriet Jonesilta Amir al-Ayadille lukusuunnitelma V.I.P.-kokeita varten kesälle sekä pari sokerisulkakynää.
  • Henry Fitzgeraldilta Harriet Jonesille kehystetty valokuva Oisín-nukesta sekä pullo hoisin-kastiketta.
  • Felix Briggsiltä Rémi LaRuelle ja Walter Morganille itsetehdyt, siirrettävät tatuoinnit, joissa on itsesuunniteltu logo Kolmelle Muskettisoturille.
  • Jefferson Kenworthylta Tiffany Miraclelle kutsu Jeffersonin serkun häihin sekä lista juhliin kutsutuista sopivan ikäisistä vapaista pojista.
  • Harriet Jonesilta Grace Westille paljon, paljon suklaata!
  • Henry Fitzgeraldilta Vivianna Westille ryhmyn muotoinen puristeltava stressipallo ja viesti “Kun (kumpi tahansa) Jones ärsyttää. Voi käyttää myös ryhmyn tavoin, mutta jos käytät, idea ei tullut sitten minulta.”
  • Rémi LaRuelta Felix Briggsille uudet, erityisen kestävät rumpukapulat sekä opaskirja Rumpujensoiton alkeiskurssi, joka opettaa rumpujensoiton perusteet, tahtilajit, rytmit, nuottienlukua sekä erilaisia soittotekniikoita, ja sisältää myös CD:n täynnä rytmiharjoituksia.
  • Armstrong Jonesilta Henry Fitzgeraldille Petteri Punakuonon nuotit (joita soittaessa sävelmäksi tuleekin Jouluyö juhlayö).
  • Henry Fitzgeraldilta Armstrong Jonesille valmiiksi täytetty ilmoittautumislomake Rikkaat ja rahattomat -sarjan tulevalle tuotantokaudelle.
  • Henry Fitzgeraldilta Vivianna Westille Raamattu ja viesti: “Kesälukemista”.
  • Kolmelta Muskettisoturilta Grace Westille vanha viinitynnyri.
  • Henry Fitzgeraldilta Travis Stansonille suklaalevy ja viesti: “Älä välitä Armstrongista. Hän on paljon sanoja ja mulkoilua, mutta vähän tekoja.”
  • Amir al-Aydilta Nigel Barnesille loistavasti tunnelien kaivamiseen soveltuva lapio.
  • Henry Fitzgeraldilta Armstrong Jonesille kertakäyttögrilli, kumivene ja Bro Mask eli miesten kasvonaamio sekä S.U.P.E.R.-kokeisiinlukukalenteri, johon tosin on merkitty vain kesäleirin jälkeinen pitkä viikonloppu (“Opiskeluleiri”) ja viestilappunen: “Säilytä nämä. Tulet tarvitsemaan niitä.”
  • Armstrong Jonesilta Vivianna Westille valkokultainen kaulakoru, jossa on vihreä, pisaranuotoinen tekotimantti sekä lappunen, jossa lukee “”Valitettavasti vielä minulla ei ollut varaa smaragdiin, mutta päivitetään tätä korua joskus. – A”.
  • Henry Fitzgeraldilta Vivianna Westille paketti, jossa on eukalyptus-minttu tuoksukynttilä, pöytäkokoinen zen-hiekkapuutarha, paketti kofeiinitonta teetä sekä kirja Hengitä!, joka sisältää erilaisia rentoutumisharjoituksia.
  • Harriet Jonesilta Gaëlle Lefebvrelle poolopaita.
  • Henry Fitzgeraldilta Armstrong Jonesille kirjat Opas intersektionaaliseen feminismiin ja Mitä minä nyt tein väärin? – Kuinka hankkia tyttöystävä ja olla menettämättä häntä.
  • Harriet Jonesilta Myles Stansonille kirja Näin koulutat fletkumatosi.
  • Henry Fitzgeraldilta Armstrong Jonesille lista asioista, joista Vivianna pitää ja joista tämä ei pidä. Paperin takapuolelle on kirjoitettu viesti: “Saat tämän, jotta en vahingossa ole parempi poikaystävä kuin sinä.”
  • Grace Westiltä Rémi LaRuelle kirja Tunnetut nykyaikaiset muusikot sekä paperia ja kynä ja viesti: “Et löytynyt tästä kirjasta, joten voit täydentää takasivulle omat tietosi.”
  • Armstrong Jonesilta Grace Westille nuottikirja, johon on koottu omat suosikkinuotit.
  • Henry Fitzgeraldilta Grace Westille erään kuuluisan klassisen pianistin uusi CD sekä viesti “Onnea ja menestystä uuteen kouluun!”
  • Rémi LaRuelta Walter Morganille muutama oikein coolin ja rockin näköinen plektra sekä viesti “Ei hätää, keksimme sinulle kyllä vielä paremman nimen ensi lukuvuonna!”.
  • Nimettömänä lahjoituksena Austin di Angelolle kirja Näin nait huispaajan — opas toivottomille tapauksille.
  • Nimettömänä lahjoituksena Henry Fitzgeraldille kirja Kultainen käytöskirja sekä viesti: “Tämän kirjan kun opettelet ulkoa, niin et suututa enää puolta koulua.”
  • Nimettömänä lahjoituksena Colin Quillille käsin koottu lista koulun vapaista oppilaista sekä tähtiluokitus ★ – ★★★ sen mukaan, miten todennäköisesti listan kokoaja uskoo näiden lähtevän treffeille Colinin kanssa. Henry Fitzgerald jostakin tuntemattomasta syystä puuttuu listalta kokonaan.
  • Nimettömänä lahjoituksena Grace Westille rakkauskirje, joka on tosi imelä ja kehuu, kuinka taitava muusikko Grace on, ja varoittelee kuivaluumuksi tulemisesta.
  • Nimettömänä lahjoituksena Armstrong Jonesille Marttojen kodinhoitokirja Innostu ja onnistu kotona.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *